keskiviikko 26. elokuuta 2009

Nettitikku tule jo!

Tänään ei olis ollu tunteja, mutta piti tulla kuitenkin, koska meillä oli työvaate-esittely. Oon nyt siis koulun koneella, ja oottelen että ruokailu alkais. En lähe kyllä kotia tekemään mitään ruokaa, ku täältä saa ilmasen ruoan. Samalla tässä voin vähän kirjotella pitkästä aikaa blogiaki.

Oon oululainen. Muutin kirjat tänne, että saisin bussikortin halvemmalla. Nyt säästän kympin kuussa, siihen verrattuna mitä oisin joutunu pulittaan jos oisin vielä YT:läinen.

Ollaan harjoteltu jo käsihierontaa, kynsienlakkausta ja viilausta. Ei kuule ole niin helppoa miltä kuulostaa. Ei todellakaan. Kaheksan tunnin työpäivät menee niin nopeasti, ku tekee koko ajan jotain. Ennen neljän tunnin päivät oli jo tuskaa. Ihmetyttää seki kuinka paljon uutta tietoa voi vielä saada, esimerkiksi kynsienlakkaamisesta. Luulis että kaiken tiedon sais naistenlehtien kauneussivuilta, mutta ei. Viikonloppuna menen käymään taas kotopuolessa. Harjottelen äitile aina kaikkea mitä ollaan koulussa keretty tekemään. Viime viikonloppuna tein äitile käsihieronnan.

Tänään kakkosvuoden opiskelijat teki selkähoitoja ja suihkurusketusta. SIISTIÄ! Aatella että samalla ku käy koulua ja valmistuu ammattiin saa ittensä hoidettua kuntoon. Ens viikolla kolmosvuoden parturi-kampaajat leikkaa ja värjää meän luokkalaisten hiuksia. Ja ihan ilmatteeks. Vaikka ne jo kolmatta vuotta opiskelevatki niin kyllä pelottaa, millanen on lopputulos.

Nyt on tullu katottua sitte TVtä jonku verran, ku en oo päässy nettiin. Tilasin sen tikun jo 13.8, mutta se ei ole vieläkään tullu. murrr
No elättelen joka päivä toivoa että ehkä se nyt tänään tulee.

lähen syömään..mitäköhän on jälkkärinä :)

jonna kuittaa.

perjantai 7. elokuuta 2009

tiistai 4. elokuuta 2009

Ylipitkä Oulun reissu :/

AArrgh mikä reissu! Käytiin muuttaan osa minun tavaroista Ouluun tänään. Meno matka meni ihan kivasti, mutta ku lähettiin tulemaan takas niin auto kärähti. Tai siitä loppu jäähdytysneste. Parin tunnin matkasta tuliki sitte puolen päivän pitunen matka. Meän piti pysähdellä vähän väliä jäähdyttämään moottoria, ja lisäämään vettä jäähdyttimeen. Ja vesikään ei riittäny kovin kauaa yhteen putkeen, niin sitäki sai metsästää sitte joka paikasta. Kaikilla oli vähän pinna kireällä, mutta hyvin me selvittiin sieltä Mian ja isän kanssa YTlle.

Mutta ihanaa mulla on oma kämppä ja saan sisustaa sen ihan miten halvan! :)) Onhan sieltä asunnolta matkaa keskustaan, mutta bussit kulkee. Kuhan vaan kerkeän niihin.

Vielä pari vapaa päivää, sitten on enää kolme työpäivää ja tiistaina alkaaki jo koulu.
Kesä taas meni ohi ihan liian nopeaa. Nyt on jo elokuu :S Mutta on kyllä ihanaa päästä Ouluun ja opiskeleen sellasta mistä oikeasti tykkää ja on kiinnostunu :) Vaikka tiän että kyllä niitä huonoja päiviäki tulee olemaan opiskelujen suhteen.

Lopuksi vähän kuvia Twin City festareilta. Mentiin sinne sukulaisten kans porukalla.